torstai 27. marraskuuta 2014

Throwback thursday: Hauskat häät Saksassa

Reilu vuosi sitten meidät kutsuttiin vieraiksi aitoihin saksalaisiin häihin. Saksalainen kirjekaverini Tine meni naimisiin Torsteninsa kanssa. Olemme kirjoitelleet Tinen kanssa yli kymmenen vuotta ja nähneetkin monia kertoja vuosien aikana. Hänestä on tullut yksi parhaista ystävistäni, vaikka asummekin niin kaukana toisistamme.
Matkasta hääpaikalle olisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon, mutta tiivistetään asia siihen, että saksalaiset junat eivät olleet sinä päivänä sitä kuuluisaa "tarkkuutta", vaikka muuten maassa kaikki toimii suhteellisen hyvin. Onneksi ehdimme kuin ehdimmekin häihin vielä edellispäivän puolella eikä jääty jumiin Leipzigiin. (Kuuluisasta Leipzigista olisi myös tarina kerrottavana, mutta jääköön se johonkin toiseen torstaihin.) 
Häät olivat persoonalliset -aivan kuten hääpari- ja niistä jäi oikein ihana muisto. Ilmeisesti kaikki tiesivät keitä me ollaan, mutta me ei tunnettu oikein ketään. Tässä kohtaa voisi sanoa, että olo oli kuin apinalla sanonnassa "Apinan tuntee kaikki, mutta apina ei tunne ketään".



Juhlissa päästiin myös hassuttelemaan oikein kunnolla. :)


Minun olisi vissiin pitänyt kirjoittaa tämä teksti Saksaksi, mutta vielä en siihen kykene vaikka joka torstai olen tunneilla käynytkin. ;)

Danke für die Hochzeit T & T.
(Is this correct?)

Ei kommentteja: