keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Maailman paras kalakeitto

Hankin keväällä Kari Aihisen "Kaappaus keittiössä" keittokirjan ja sieltä bongasin maailman parhaan kalakeiton ohjeen. Keitto maistuu aivan samalta, kuin mitä mummilla ja vaarilla pienenä söin. Eikä mikään ihme, että keitto vie kielen mennessään, koska siihen tuolee voita ja kermaa. 


Ainekset:
8 perunaa
2 sipulia
2 porkkanaa
2 rkl voita
noin 1 litra vettä
2 kalaliemikuutiota
noin 10 maustepippuria
500g tuoretta, ruodottomaksi nypittyä lohifilettä
1 puntti tuoretta tilliä
1 prk kuohukermaa
suolaa
pippuria

Kuori perunat, pilko ne pieniksi ja laita kylmään veteen odottamaan. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja pilko porkkanat.
Sulata voi isossa kattilassa ja kuullota juureksia kevyesti noin 5 minuuttia. Kaada päälle reilusti vettä, jotta vihannekset peittyvät kunnolla. Lisää liemikuutiot ja pippurit. Tarkista maku.
Anna keiton kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia ja käsittele sillä aikaa lohi. Leikkaa kala haluamasi kokoisiksi paloiksi. Silppua tilli.
Lisää kattilaan kerma ja anna kiehahtaa muutama minuutti. Lisää lohi ja tilli, kiehauta kuumaksi ja ota kattila liedeltä. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustaapippuria. Peitä kannella ja anna keiton vetäytyä noin 5 minuuttia.

Superhyvää ruisleivän kanssa. :)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Arielin uusi elämä

Tein superlöydön kirpputorilta: Ariel nuken! :)
Suurin osa tämän blogin lukijoista varmaankin ovat kuulleet tarinan, kuinka en pienenä tyttönä saanut Ariel nukkea ja siitä on jäänyt suuret "traumat". Niin suuret, että otin Ariel tatuoinnin joitakin vuosia sitten. 
Ei siitä oikeasti kauheita traumoja jäänyt, aiheesta on vain tullut ajan mittaan sisäpiirin vitsailu, mutta onneksi vihdoin löysin kauniin Arielin! :D



Hän oli aivan alasti ja poskessa oli pieni mustapää. Hiukset olivat suht koht hyvässä kunnossa. Onneksi ihmesienellä lähti poski puhtaaksi ja hiusten pesulla sain kutrit kuntoon. Hiuksia kun pesin ja harjasin, niin tuntui kuin olisi omia hiuksia käsitellyt. Punaiset ja takussa. :D



Uusia simpukoita ja pyrstöä kätköistäni ei löytynyt, mutta olen lapsena saanut lahjaksi Arielin yöpuku-setin, mihin kuuluu myös Sebastian-rapu ja sininen peili (peili on nyt jossakin niin hyvässä jemmassa, ettei se ole vielä löytynyt). Yöpuku oli täydellinen naku-Arielille!



maanantai 7. joulukuuta 2015

40 asiaa: 29. Pelaa Monopolya (oikeilla säännöillä) äitin kanssa (check)



Viime viikon perjantaina pääsin ruksaamaan jälleen yhden asian 40 asiaa-listaltani, kun pelatiin äitin ja Mikan kanssa Monopolya oikeilla säännöillä. Äiti ei oo koskaan tykännyt kyseisestä pelistä, mutta nyt sain houkuteltua hänetkin mukaan. 
Ehkä oli pakko, kun tämä asia oli mun listalla! :)
Aina ennen ollaan pelattu "omilla säännöillä": jaettu tontit heti pelin alussa ja on pankkikin tainnut antaa vähän ylimääräistä rahaa. Myös toisilta pelaajilta tai pankista on saanut lainata rahaa (tai olla velkaa), kun on vararikossa. Mutta nyt oli ihan eri meininki! Nyt piti päästä juurikin siihen ruutuun minkä halusi ostaa, ja jos ei kiinnostanut, muut saivat ostaa tontin huutokaupalla. (Ihan uusi sääntö, vaikka vanha onkin!)  

 

Peli kesti noin pari tuntia ja itse asiassa oikeat säännöt olikin ihan simppelit. Ja äitikin jaksoi pelata! ;) Loppujen lopuksi kävi niin, että hävisin. Jouduin myymään kaikki taloni ja kiinnittämään tontit. Mika voitti ja äiti oli heti hyvänä kakkosena. 
Täytyisi pitää enemmän lautapeli-iltoja! Se olisi niin hauskaa vaihtelua. Mutta yritä nyt vuorotyössä sopia mitään säännöllistä. Ehkä joskus. :)
            

perjantai 14. elokuuta 2015

Ullan suklaakakku

Leivoin eilen vapaapäivän kunniaksi Ullan suklaakakkua. En tiedä kenen Ullan se on, koska olen ohjeen saanut mummultani. Mulle se on kuitenkin Mummun suklaakakkua - parasta suklaakuivakakkua mitä on! Itse en saa siitä kylläkään niin mehevää mitä se aina mummun tekemänä oli. Ehkä siinä oli ripaus jotakin salaista ainesosaa, mitä ei ohjeessa lue. :)


Ainekset:
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl vanilliinisokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 munaa
3/4 dl maitoa
175 g margariinia
3/4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Vatkaa munat ja maito ja sekoita kuivien aineiden kanssa.
Keitä vesi ja lisää siihen rasva. Lisää kuuma vesi-rasvaseos viimeisenä taikinaan.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. 
Älä laita vuokaa ihan täyteen taikinaa, kakku nousee jonkin verran
Paista 175 asteessa noin 1 tunti.

Helppoa kuin heinänteko!
Toivottavasti tämä ei ollut mikään Ullan salainen resepti. ;)

perjantai 7. elokuuta 2015

40 asiaa: 17. Ole maskottina (check)

Töissä tuli jokin aika sitten tilaisuus päästä maskotiksi ja tottahan toki olin heti vapaaehtoisena ilmoittautumassa mukaan. Eilen oli sitten se päivä, kun pääsin tositoimiin Kirjojen Yöhön Pekka Töpöhäntänä. :)
 

Puku oli söpö ja pehmeä, mutta todella kuuma. Hiki virtasi jo kun sitä puki päälle. Rankkaa hommaa tuo söpöily! Mietinkin, että miten urheilutapahtumien maskotit jaksavat juosta, hyppiä ja tanssia painavat ja kuumat puvut päällä, kun mun tuli hiki pelkästä kävelystä, heiluttamisesta ja lapsien (ja aikuisten) halailusta.
 
Sannalle kiitos kuvasta! :)

  Hikinoroista huolimatta, kokemus oli hauska ja olen valmis myös uudestaan hikoilemaan maskottina! Suosittelen myös muille. :)

2/40 asiaa listalta jo ruksattu!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

40 asiaa: 5. Näe pesäpallopeli livenä (check)

Tänään pääsin hyvään alkuun 40 asiaa-listassani!
Käytiin nimittäin katsastamassa pesäpallopeli ihan livenä. :)
Paikka: Kaupin urheilupuisto 
Peli: Naisten Superpesis; Mansen Räpsä - Porin Pesäkarhut
Ilma: aurinkoinen, mutta viileä tuuli
Muuta: Muista ottaa ensi kerralla käsidesi mukaan.


Oli kyllä tosi hauskaa nähdä pesistä ihan livenä, kun nyt kesän aikana on tullut paljon katsottua sitä ihan kotisohvalta. Ja "oikean" pesiksen säännötkin on jotenkin hallussa  (tänään opin, että haavoja saa olla vaikka kuinka paljon, ala-asteella kahdesta haavasta tuli palo...just just). Yllätys oli, kuinka nopeatempoista naisten pesäpallo on ja kuinka kovaa ne heittää! Alkuun ei oikein meinannut pysyä perässä. Jossain kohtaa olisi jopa toivonut uusintaa. :)
Yleisön aggressiivisuus oli tosi iso yllätys. Yli viisikymppiset huuteli tuomarille ja katsojat soittivat jopa suutaan toisilleen ja käskivät olla välillä hiljaa. Noh, kai se on sama juttu lajissa kuin lajissa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Olihan siellä sitten vanhempia herrasmiehiä, jotka olivat ihan ammattilaisia: "Nyt tulee juoksu." "Kohta tulee palo.". Heitä kyllä kannatti kuunnella, olivat asian ytimessä! 


Hyvin sijoitettu 10€, voin käydä myös toiste. 
Plus tietty 5€ makkaroihin ja Jaffaan.
Suosittelen!

Ai niin, Porin Pesäkarhut voitti. Sehän sopi meille. ;)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Hurjan hauska viikonloppu

Viikonloppu oli täynnä hauskuutta ja ihania ihmisiä.

Perjantaina oltiin tyttöjen kanssa festivaalitunnelmissa Tammerfesteillä. 
Itselle se oli ihan eka kerta! Tammerfest-neitsyys siis meni. Edellisenä päivänä Ratinanniemessä (ja Tampereella) oli tullut vettä taivaan täydeltä ja festivaalialue oli ollut mutalillua, joten tokihan laitoin kumisaappaat jalkaan perjantaina. Tosin koko päivänä ei satanut tippaakaan...
Onneksi löytyi edes pieni mutakohta, ettei ihan turhaan Hait olleet jalassa. ;)


 Töiden takia ei ehditty ihan kaikkia esiintyjiä näkemään (Samuli Edelmanin missaaminen harmitti ehkä eniten.), mutta Apulanta ja Haloo Helsinki oli pakko nähdä! Molempien keikalla nyt ensimmäistä kertaa ja täytyy kyllä sanoa, että ei niiden bändien live-esiintymisiä turhaan kehuta.
Huikee meno!

  

 Lauantaina olikin sitten vuorossa ystävän häät Pispalan Haulitehtaalla. Oli aivan ihanat, hääparin näköiset häät: hyvää ruokaa ja juomaa sekä musiikkia ja tanssia. Aamuun astihan siinä sitten meni ja jalat ovat tänään turvoksissa, sormessa haava eikä silmät meinaa pysyä auki. Mutta eikös se ole häiden tarkoitus?!?
Ystäväni Niina teki kampaukseni ja täytyy sanoa, että olen hieman kateellinen kun en itse osaa tehdä mitään noin hienoa. Onneksi minulla on hänet, niin voin kyllästymiseen asti aina pyytää tekemään lettikampauksia. ;)
Erityiskiitos menee myös Laralle, jonka luona majailin pari yötä. Alan varmaan kohta juurtumaan heidän sohvalle...

Ai niin, ehdin siinä juhlien tuoksinnassa myös ottamaan selfien VR:n kanssa. 
Saisikohan näin hienolla kuvalla ilmaisia matkoja? ;)